Hellöy.. Ei menny tää mun aktivoituminen ihan suunnitelmien mukaan ku keksin kaikkee muuta vähemmän fiksua tekemistä.. Mutta aihetta oon myös miettiny vaikka kuinka. Ei vaan yksinkertasesti oo olu mitään järkevää kirjotettavaa..

Oon tässä alkanu saamaa jotai positiivisempaa suuntaa ainaki hetkellisesti ja tuntuu että hommat pyörii kerranki ihan hyvin.. Aina ei tietenkää jokasel elämän osa-alueella mutta suurimmaks osaks kumminkin..

Toisinaan osittain vähän kaduttaa etten jaksa tai viitsi ottaa kantaa mihkää poliittisiin juttuihin yms.. Koska siitä keksis monia asioita mikä on päin vittua tässä maassa ainakin.. Mut koska en halua huvikseen kiehuttaa verta niin kirjotampa vaikka siitä että mä sain töitä ja palaan pitkän tauon jälkeen työelämään.. En aluks edes pitäny tätä alaa sellasena mihin hakeutuisin koska sillon kun 9 luokan lopulla aloin tekee iltatöitä niin "kokeilin" kyseistä ammattia.. Olin kuukauden siis melkein joka arki-ilta töissä koulun jälkeen muutamia tunteja päivässä. Puhelinmyyjänä kaupittelin en muista edes kuinka montaa eri lehteä niitä oli siihen aikaan aika pitkä lista.. Aku-ankka ja me naiset ne mitä onnistu eniten myymään.. Ja myin ihan hyvin niitä.. Mutta koska olin löytäny tieni paskaan firmaan niin tili oli niin pieni että hyvä ettei itku päässy ku näin sen työni "tuloksen" se oli tosiaan sellane mitä voi sanoo taskurahaks.. Jäi paskanmaku suuhun mutta hei ajat on muuttunu aika reilusti ja päätin että no mikä ettei mäpä koitan päästä tähä mukaan.. Kun ei mennä pelkällä provikalla vaan on iha joku minkä päälle se palkka rakennetaan.

Kovasti multa kysellään että joko jännittää (kun ollu niin pitkään kotona). No ei, ei omasta puolesta jännitä. Lähinnä on aivan mahtavaa että niin minä ku Typy pääsee ikästensä seuraan. Tää lähes kolme vuotta (aika melkei tasan kolme tulee täyteen ) on ollu oikeesti hienoo aika oon saanu monet kehitysvaiheet ihan omin silmin todistaa ja viettää ne ekat vuodet lapseni seurassa. Vaikka seinät on kaatuillu päälle vähä väliä ja neitikään nyt ihan helpommasta päästä oo lasena nii en mä päivääkää pois vaihtais. Mutta tosiasiahan on se että ainaki ite koen tarvitsevani myös aikuisia ihmisiä enemmän ympärille. Kuten lapsi tarvii oman ikästä seuraa. (Ja näin katkee ajatus ku joutuu juoksee 5 kertaa koneelta pois)..

No mutta joo en mä myöskään ala etukäteen jännittää tai stressaamaan myyntiä koska se on vaan turhaa.. Tai se että kun toiset stressaa mun puolesta tai mun kautta( voiks noin sanoo?) että miten nyt pärjään viedä lastapäiväkotiin aamulla ja hakea ja tehdä ruuat yms.. Eiks kaikki jossain vaiheess normaalisti hakeudu töihin tai kouluun lasten jälkeen? Tottakai rutiinit muuttuu mut mullaki on noita siskoja kolme joista kahta oon hoitanu tosi paljon ku kotona asuin.. Vieny tarhaan ja myös hakenu niitä sieltä.. Sama kun porukka stressas sillon ku odotin lasta että miten pärjään lapsen kans miten pärjään vauvan kans.. Meijän puolella on oikeesti turhan paljon huolehtijoita ja hyysääjiä.. Ja se tässä on se mikä siellä kummastuttanu on että miten jaksan olla niin kaukana kotipaikalta.. "Eihän sulla ole mitään apuja tai sukulaisia siellä".. Onhan mulla apuja täällä ihan tarpeeks.. Tänne muutto on ollu paras ratkasu ikinä.. Suurin asia mitä oikeesti kadun on se että edes lähdin takas kotikulmille vaikka kauaa viihtynykkää siellä. 

Mut isoin asia on se että mulla menee nyt hyvin.. Ja se suurin homma tukien hakemisessa on ohi ainaki toistaseks. Ei tarvi enää selitellä kellekkä että miksi tarvitsen rahaa elämiseen ja lapsen elättämiseen.. Perkele.

Mut sille kuka ei jaksa kokonaan lukee. Innolla odotan, olen onnellinen ja en stressaa turhista.

Tilaanne työllistäen -Takku-Tukka